Karttago on Suomen johtava paikkatiedon asiantuntijayritys. Projektin suunnitteluvaiheessa tehdyt oikeat ratkaisut ja päätökset ohjaavat projektia kohti erinomaista lopputulosta.
Vain hyvä suunnittelu takaa onnistumisen
Paikkatiedon konsultaatiopalveluissa käydään läpi prosessien liittyminen osaksi yrityksen liiketoimintaa. Konsultointi- ja määrittelyhankkeet jakautuvat tyypillisesti seuraaviin osa-alueisiin:
- Tarvekartoitus ja esimäärittely
- Tekninen- ja toiminnallinen määrittely
Karttago vastaa tarvekartoitus- ja määrittelyhankkeiden läpiviennistä. Tuloksena on selkeä dokumentaatio käsiteltävästä kokonaisuudesta ja selkeä etenemispolku seuraavaan vaiheeseen.
Olemme toteuttaneet tarvekartoituksia ja määrittelyjä mm. S-ryhmälle, Alkolle, Veikkaukselle, sekä Kastellille.
Esimäärittely tukee hankkeistusta
Esimäärittelyvaiheessa kartoitetaan projektin liiketoimintalähtöiset tavoitteet sekä projektin toteuttamisen edellytykset ja tekniset reunaehdot. Esimäärittely voidaan toteuttaa ilman tarkkaa tietoa toteutusvaiheen ajankohdasta. Sen rooli on tukea hankkeen tavoitteiden asettamista ja kokonaisuuden hahmottamista. Esimäärittelyyn kuuluu yleensä:
-
Nykytilan ja tarpeiden kartoitus
-
Projektin liiketoiminnalliset
tavoitteet ja mahdollisuudet -
Kokonaisprosessin kuvaus
-
Integraatiot ja tietovirrat
-
Teknologisen ympäristön
kartoitus -
Alustava riskien ja kustannusten arviointi
Määrittely aloittaa toteutuksen
Määrittelyvaiheessa käydään läpi tekniset toteutusmallit, toiminnalliset vaatimukset ja toteutusmallit, muut vaatimukset sekä aloitetaan käyttöliittymäsuunnittelu ja toteutetaan projektisuunnitelma. Määrittelyvaiheeseen kuuluu yleensä:
-
Toiminnallinen määrittely
-
Verkkokaupan rutiinien kuvaus
-
Tekninen määrittely
kuten integraatiot ja palvelurajapinnat muihin järjestelmiin -
Muut vaatimukset kuten tietoturva,
palvelutasovaatimukset, suorituskyky ja skaalautuvuus -
Ulkoasu- ja
käyttöliittymäsuunnittelu -
Projektisuunnittelu
Määrittelyn jälkeen siirrytään toteutusvaiheeseen
Haluatko tietää lisää?
Oletko kiinnostunut palveluistamme? Haluatko tietää lisää paikkatiedosta ja sen mahdollisuuksista? Heräsikö muita kysymyksiä?
Ota yhteyttä meihin niin kerromme lisää!
Myynti
myynti@karttago.fi
Myynti, lisätiedot tuotteista ja palveluista
09 - 25 122 115

