Johtavat toimialaratkaisut

Olemme Suomen johtavia paikkatiedon IT-ratkaisu- ja palvelutoimittajia eri toimialoille. Anna meidän kertoa sinulle miten yrityksesi voi tehdä, säästää tai löytää rahaa karttaratkaisuilla.

Kauppa ja palvelut

Kaupan ja palvelujen toimialalla paikkatietoa hyödynnetään monipuolisesti esimerkiksi alueellisten myyntivolyymien seurannassa sekä asiakkaiden ohjaamisessa kauppiaan toimipisteisiin.
Yhdistämme toimialatuntemuksemme ja -kokemuksemme sellaisiksi karttaratkaisuiksi ja palveluiksi, joista asiakkaillamme on mitattavaa hyötyä ja jotka tukevat monikanavaista asiakaspalvelua.

Asiakaslähtöiset paikkatietoratkaisun Karttagosta ovat valinneet mm. S-ryhmä, A-katsastus, Elisa, Rautia sekä Veikkaus.

Pankit ja vakuutus

Pankki- ja vakuutuspalvelujen toimialalla asiakkaiden opastaminen palvelupisteisiin korostuu, kun asiointitarve on harvoin päivittäistä. Pankki- ja vakuutuspalvelut pitää olla asiakkaiden löydettävissä helposti mitä erilaisimmissa tilanteissa, esimerkiksi matkoilla ja auto- tai
asuntokauppojen yhteydessä. Paikkatiedon visualisointi tehostaa myös mm. yritysten palveluverkoston suunnittelua ja riskianalyysien tekemistä. Hyödyt ovat lähes rajattomat.

Asiakaslähtöiset paikkatietoratkaisun Karttagosta ovat valinneet mm. Pohjola, A-vakuutus, Paikallisosuuspankit sekä Säästöpankki.

Rakentaminen ja asuminen

Rakentamisen ja asumisen toimialalla sijaintitieto on eräs merkittävimmistä kohteen valintaan liittyvistä seikoista, usein jopa tärkein. Karttaratkaisuilla olemme voineet toteuttaa yrityksen haluamalla tavalla sen, että rakentaja, kiinteistösijoittaja, ostaja ja vuokralainen löytävät kohteeseen liittyvät monipuoliset karttatiedot lähipalveluineen sekä liikenneyhteyksineen.

Asiakaslähtöiset paikkatietoratkaisun Karttagosta ovat valinneet mm. Avara, HOAS, Sato, NCC, Skanska sekä Vuokraturva.

Teollisuus

Palvelemme teollisuussektorin asiakkaita monilla eri toimialoilla ja hyvin erilaisten tarpeiden mukaan. Voimme tukea yrityksiä eri toiminnoissa, kuten logistiikassa, toiminnan optimoinnissa, liiketoiminnan kuvaamisessa ja maantieteellisessä seurannassa, elinkaarisuunnittelussa, myynnissä tai ylläpitotoiminnoissa.

Liiketoimintalähtöisen paikkatietoratkaisun Karttagosta ovat valinneet mm. Finnmirror ja Kastelli.

Media ja markkinointi

Median ja markkinoinnin parissa toimiville yrityksille tuotamme sekä perinteisempiä
paikkatietoratkaisuja että yksilöllisiä aineistopalveluja mm. suoramarkkinointikampanjoihin. Palvelujemme avulla esimerkiksi suoramarkkinointikirjeessä on mahdollista tarjota henkilökohtainen ajo-ohje ja kartta asiakkaan omalta kotiovelta markkinoijan toimipisteeseen.

Media- ja markkinointitarpeisiin Karttagon palveluja ovat hyödyntäneet mm. Maskun
kalustetalo, Luovia, Info Center Finland ja Verkkojulkaisut.

Kaikki muutkin yritysratkaisut liiketoimintalähtöisesti

Palvelemme kaikkien toimialojen yritysasiakkaita ja toteutamme liiketoimintalähtöiset paikkatieto- ja karttahankkeet tarpeen mukaan sekä sisäiseen että asiakaskäyttöön. Voimme tukea yrityksiä eri toiminnoissa mm. logistiikassa, toiminnan optimoinnissa ja seurannassa, liiketoiminnan maantieteellisessä kuvaamisessa sekä tuotteen elinkaaren seurantaratkaisuissa, esim. myynnissä ja ylläpidossa.

Asiakastoimitukset tapahtuvat sekä tuotteistettuina palveluina että asiakaskohtaisesti sovitettuina järjestelmätoimituksina. Asiakkaan niin halutessa voimme hoitaa koko toimitusprosessin paikkatiedon tarvekartoituksesta sekä esimäärityksestä aina ylläpidettävän karttajärjestelmän palvelukehitykseen saakka.

Edellä mainittujen yritysten lisäksi liiketoimintalähtöisen paikkatietoratkaisun Karttagosta
ovat valinneet myös mm. RAY ja Ramirent.

Lue lisää asiakkaistamme »